JUSA ry on vahva jäsenistönsä edunvalvoja, jonka jäsenistöstä suurin osa sijoittuu tällä hetkellä elinvoimakeskuksiin, KEHA-keskukseen, Syke:en ja Lupa- ja valvontavirastoon.

Yhdistyksemme on useamman pääasiassa valtionhallinnon virastoissa jo pitkään toimineen yhdistyksen (VALTTI ry, VAHE ry ja VYT Pro ry) ”fuusioiden” tulos. Ensin yhdistyivät VALTTI ry ja VAHE ry vuoden vaihteessa 2021 / 2022.  Maaliskuussa 2024 lyötiin lukkoon JUSA ry:n ja VYT Pro ry:n ”fuusio”. Tämän jälkeen olemme saaneet uusia jäseniä mm. lakanneista Prolaisista yhdistyksistä.  Yhdistymisillä haluamme yhteisvoimin katsoa pidemmälle tulevaisuuteen ja varmistaa vaikutusmahdollisuutemme jäsenistömme vahvana ja vaikutusvaltaisena edunvalvojana myös tulevina vuosina. Yhdistykseemme kuuluu nykyisin noin 550 jäsentä. 

Ay-kentässä yhdistyksen koolla on merkitystä. Varsinkin valtakunnallisella yhdistyksellä saadaan näin merkittävää säästöä ns. hallinnollisissa kuluissa. Samalla mahdollisuudet järjestää jäsentoimintaa ja saada edustuksia esimerkiksi Ammattiliitto Pro:n ja jopa STTK:n eri toimielimiin paranevat oleellisesti. Työpaikkojemme edunvalvonta on yhteistä prolaista edunvalvontaa. Osin samoilla työpaikoilla ja jäsenistönsä osalta valtaosin Valtion virka- ja työehtosopimuksen piirissä olevilla useilla pienemmillä jäsenyhdistyksillä ei saavutettu meidän tapauksessamme enää varsinaista lisäarvoa. Tämä oli yksi keskeinen syy voimiemme yhdistämiseen.

Toimintasuunnitelma

Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Yhdistyksen toimintasuunnitelmassa keskeisenä tavoitteena on jäsentoimintaan panostaminen. Osana sitä haluamme aktivoitua omien tapahtumien järjestämisessä ja helpottaa sekä kannustaa jäseniämme osallistumaan myös muiden tahojen prolaisille järjestämiin jäsentapahtumiin ja koulutuksiin (esim. Pro:n suoraan järjestämät tilaisuudet, AJK-tilaisuudet ym.).

Toimintasuunnitelman päätavoitteet vuosina 2026 - 2027 ovat

  1. Jäsenhankintaan ja jäsenpitoon panostaminen

  2. Työpaikkatoiminnan kehittäminen ja tukeminen

  3. Osallistuminen liiton yhdistystapahtumiin

Lisäksi yhdistys pyrkii suunnittelemaan resurssiensa puitteissa toimintaansa vähintään kolmen vuoden periodilla eteenpäin.

Kestotavoitteena meillä jusalaisilla on luonnollisesti yhdistyksen vahvistaminen keskeisenä ja  vaikutusvaltaisena toimijana Pro:ssa ja erityisesti sen julkisella sektorilla.

Mikäli tunnistat, että JUSA ry voisi olla juuri sinulle se oikea yhdistys, tervetuloa jäseneksemme. 

Jäseneksi voi liittyä alla olevasta linkistä. 

https://lomakkeet.proliitto.fi/

Tiedotus

Keskeisenä osana edellä asetettuja tavoitteita on ajantasainen ja oikea-aikainen tiedotus. Lähestymme jäsenistöämme omalla JUSA ry:n jäsentiedotteella useamman kerran vuodessa. Omassa tiedotuksessamme tavoitteenamme on seuloa uutisvirrasta erityisesti JUSA ry:n jäsenistöä koskevat ajantasaiset tiedotusasiat sekä kannustaa ja aktivoida jäseniämme yhdistyksemme toimintasuunnitelman ja tavoitteiden mukaiseen toimintaan.